Vettä satoi mut ei se mitään

Tänään on ollut erittäin sateinen päivä, tai sade alkoi tuossa puoli neljän tietämillä ja kesti jonkin aikaa. Lähdin hakemaan kaverini töistä viideltä ja matkan varrella satoi välillä niin perkuleesti että piti hidastaa vauhtiakin 80-rajoitusalueella alle 60 km/h. Noin kovaa en ole vielää nähnyt tämän vuoden puolella vettä satavankaan. Toisaalta, jos tuo rankkasade ei piiskannut mitään istutuksia maan tasalle, niin luonto sitten kiittää drinkistä!

Otin poutaisella hetkellä muutaman kuvan puutarhasta. Akileijoissa (vasemmalla) on nuppuja, ja yksi nuppukin on jo auennut. Hieman olen yllättynyt siitäkin, että keväällä istuttamani siperiankurjenpolvet (oikealla) ovat tehneet myös nuppuja.
Lehtoakileija Siperiankurjenmiekka
More »

Pihaa laitettu taas

Noniin… viikonlopun jälkeen olikin täysi tohina päällä pihan suhteen. Sain nimittäin sunnuntaina isännän avustuksella poltettua sen kauhean katkotun orapihlaja-aitarisukon pihamaalta pois. Kyllä oli voikukkia kasvanut kerrakseen! Noh, ei siinä muu auttanut kuin kaivaa niin paljon niitä yksitellen maasta pois kuin vain mahdollista, ja tasoittaa maa sitten sen jälestä.
Piha risujen poiston jälkeen
“Siivottu” alue näkyy tuossa nurmettomana kohtana (koira-aitauksen takana). Olen siihen kyllä uutta nurmikonsiementä kylvänyt. Toivottavasti kerkeää täksi kesäksi vielä kasvaa kunnolla. Tontin reunalle on ilmestynyt toinen lehtikomposti johon saan pihajätteet näppärästi. Tein pation reunaan tuollaisen puukehikon, tai sehän on siis köynnöskehikko-nimellä tuolla kaupoissa. Laitoin sen tuohon, että saan nuo korkeat perennat jotenkin kestämään pystyssä. Tarkoitus on vielä laitella niiden sekaan keppejä tueksi kunhan kerkeän vain niitä käydä hakemassa jostakin pajukosta.
Tässä linkki kuvaan, jos haluat katsoa miltä piha näytti ennen muokkausta:
Kuva ennen siivousta pop-up

More »

Pikkukalojen kato + puutarhan siivousta

Jotenkin arvasin tämän, että kun ei ole pariin päivään kunnolla vahtimassa pikkukaloja niin niitä häviää sitten tuolta poikasvaariosta… noh, niitä on hävinnyt varmaankin 3/4! Tekisi mieli kirota ihan kunnolla, mutta voi olla, että saisin porttikiellon omaan blogiini. En taida enää edes viitsiä niitä loppuja yrittää pitää hengissä… tai jos kuolevat niin sitten kuolevat! (***kele).
More »

Kukkapenkki äidille

Lupauduin keväällä tekemään äidilleni myös kukkapenkin ja tässä hieman tuntumaa siitä, mitä aion tehdä. Aloitin projektin 2.6.2010 itikoiden piirittämänä.

Alkusotkut
Aluksi piti purkaa edellinen kukkapenkki pois. Otin mullat siitä talteen kottikärreihin myöhempää käyttöä varten. Tein reunukset laudasta, jotka ovat maalattuja samalla maalilla kuin talokin. Kehikon sisällä on kangas, jonka pitäisi myös auttaa hieman kosteuden säilymisessä kukkapenkissä. Paikka on nimittäin paahteinen. Äiti oli kaatanut kukkapenkin edustalta sireenin pois varjostamasta, ja nyt siihen paistaa sitten aamupäivästä alkuiltaan aurinko :D Suunta on siis etelä.
More »

Istutuksia maanantaina

Kerrottakoon tähän alkuun millainen sää täällä vallitsee tänään.
Kesäkuun 1.

Istutin eilen joitakin akileijoja kukkapenkkiin. En ole kerennyt tänään vielää tarkistamaan ovatko ne edelleen hengissä, mutta minulla on niistä “varakappaleet” jos ne jostakin syystä kuolevat. Kuvaan on merkitty Bieredmeister-lajike valkoisilla nuolilla.
Akileijat 1

More »


Copyright © All Rights Reserved · Green Hope Theme by Sivan & schiy · Proudly powered by WordPress