Arkistot
Kesäkuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Tou   Hei »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930  

Arkisto Kesäkuu, 2010

Hyvää juhannusta 2010!

Kitkin voikukat mansikkamaalta pois, tai ainakin suurimman osan. Mansikat olivat nimittäin aivan täynnä kukkia. Koska pihalla on niitä ihania nilviäisiä, lehtokotiloita, oli mielestäni erittäin tärkeää mansikkasadon turvaamiseksi hävittää kotiloille maukasta sapuskaa, eli voikukanlehdet. Kotilot nimittäin yöpyvät niiden lehtien alla ja käyvät sitten popsimassa miun mansikat!

mansikkamaa
Mansikkamaan oikea alakulma on vielä rikkaruohoja täys ja sen aion kunnostaa tässä kesän aikana. En välttämättä laita siihen mitään kasvamaan, mutta olisi sitten hieman helpompaa ensi vuonna laittaa mansikkamaa kuntoon. Se pitää rakentaa uudestaan koska alue on aikojen saatossa hieman villiintynyt. Uudet pohjustukset ja taimien takaisin laitto. Saattaa olla, että teen tämän syksyllä niin sitten keväällä ei jää niin kauheasti tekemistä. Katsotaan millainen syksy on tulossa :)
Koira käy välillä morjestamassa ohikulkijoita nojaamalla puutarha-aitaan. Nyt ohi ovat kulkemaisillaan naapurin lapset, joiden kanssa Foxi haluaisi niin kovasti leikkiä. Huomaa hännän heilutus!
Lue loput… »

Kyllä oli hikistä hommaa saada tomaatit kasvihuoneeseen! Useiden päivien tappelujen jälkeen, sain vihdoinkin tomskut sinne mihin ne kuuluvatkin. Olen kirjoitellut tänne kasvihuoneen eri rakennusvaiheista, ja nyt se on sellaisessa kuosissa, että sitä voi käyttää. Edestä puuttuu vielä ovet, mutta jos ei kauhean kylmää tule, niin niitä ei ole siihen pakko heti tehdäkään. Valitsemani tomaattilajikkeet nimittäin soveltuvat avomalle kasvatettaviksi.

Autotallin seinusta

Lue loput… »

Tässä muutamia kuvia pihasta…
Piha 18.6.2010
Vuorikaunokki on avannut nuput! Niitä on tuollainen pusikko tuossa pallogrillin vasemmalla puolella. Piti viritellä tuonne taakse tuollainen “seinä” ettei koira juokse vuorikaunokkien yli koko ajan. Kuvaan on näköjään jäänyt koiran pallo, ja joku on ilmeisesti potkaissut reunimmaisen kiven paikoiltaan tuosta terassin kulmauksessa olevasta kivikasasta… toivottavasti on sattunut varpaisiin kun ei ole vaivautunut laittamaan sitä pinoon takaisin! :D

Lue loput… »

Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Sain nimittäin parvekkeeni laitettua tänään kesäkuntoon. Joitakin asioita joutunee vielä lisäämään/muuttamaan, mutta ne ovat pikkuruisia asioita muihin verrattuina :) Tässä kuva alkuillasta otettuna:
Parveke 15.6.2010

Lue loput… »