Nyytti-tietoa 18.4.

Voi että kun tuo pikkukaveri on niiiiin suloinen :) Kirjoitin aikaisemmin päiväkirjaani pienestä Nyytistä, joka syntyi reilu viikko sitten Foxi-hauvelille. Tässä on hetki sitten otettuja kuvia pikkukaverista.
(katso seuraavalta sivulta)
More »

Väliaikatietoa kasvi-istutuksista

Olen taas käsitellyt joukkion kasveja uusiin ruukkuihin kasvamaan. Tein projektin eilen. Kaikki tomaatintaimet ovat nyt omissa turveruukuissaan ja koulittuina. Nyt vain odottelemaan, että ne kasvavat sen kokoisiksi, että ne voi istuttaa lopulliseen kasvupaikkaansa. Ilmeisesti niitä pitää nyt käydä lannoittamaan, että taimista tulee vahvoja.
More »

Liian vähän aikaa akvaariolle…

Hitto soikoon. Käyn joka päivä kotona kaksi kertaa ruokkimassa kalat ja samalla tarkistan, että ne ovat kondiksessa. Noh, ylläri, että taas minulta on yksi seeprakala kadonnut. Nyt en löytänyt sitä edes pohjalta. Näinköhän se on loukannut itsensä ja joutunut partamonnien suihin…
More »

Säätämistä…

Kävin sitten surffailees netissä sen verran että sain oman blogisivuston hetkeksi ihan oudon näköiseksi. Nimittäin, ajattelin vaihtaa ulkoasua näin kevään kunniaks! Joskus pitäisi vain tajuta että vanha on toisaalta parempi kuin nipullinen uusia. Pahoittelen siis, jos tämä on jossakin vaiheessa näyttänyt ihan oudolta kun tuota tyylitiedostoa hieman muuttelin :D Kerkes kaatuu toi veppieditorikin, niin en saanut takaisin sitä orkkista… enkä tietenkään ottanut mitään varmuuskopiota. “Pitäs tietää paremmin”.

Noh, jos tää täst joku päivä menis kohillee… Nyt nukkumaan meno ja huomenna pihatöihin levittelee lumia jne että ne sulais vähä nopeammin. ÖITÄ :)

Taimien hoitoa

Olen tänään tuonut loputkin taimet kotoa tänne talolle kasvamaan, ja osalle niistä oli heti tehtävä jotakin. Toivottavasti en sitten tapa niitä :D
More »


Copyright © All Rights Reserved · Green Hope Theme by Sivan & schiy · Proudly powered by WordPress