Uutisointia ilmastonmuutoksesta 15.7.2008

Uutisissa kerrotaan usein, että valtiot yrittävät saada kuluttajia ymmärtämään, kuinka ilmastomuutosta voitaisiin jarruttaa esimerkiksi vähentämällä autoilua. Kysympähän vaan, että miksi kaiken muutoksen pitää lähteä juuri kuluttajasta?

Kävin taannoin eräässä paikkakuntani suositussa ruokatavarakaupassa ostoksilla, enkä voinut olla huomaamatta, että osa vihannestiskillä olevista tavaroista oli tuotu ulkomailta. Ruokakaupassa myytiin esimerkiksi viinirypäleitä, jotka oli tuotu Intiasta. Juuri tällaisen asian takia ihmettelenkin, miksi meidän kuluttajien pitäisi luopua omista toimintaperiaatteistamme, koska johan sen jo järkikin sanoo, ettei syy ole välttämättä meissä. Mitä järkeä on tuoda Intiasta meille asti viinirypäleitä, ja motkottaa kuluttajille, että he saastuttavat ilmastoa kulkemalla kaupasta toiseen? Jotenkin vaikuttaa siltä, että kauppiaat ja suuret ruokatavaraketjut saavat sitten tehdä mitä lystäävät. Voin sanoa, että kaukana olevat marketit saisivat jäädä unholaan, jos ostajille tarjottaisiin pelkää fillariparkkitilaa ostareiden pihoilta autoparkin sijaan. Kun kuluttajan päätä on saatu kuitenkin jo käännettyä niin radikaalisti ilmastoystävällisempään suuntaan, niin mitenkäs olisikaan suomalaisten kauppaketjujen laita? Sitä ostetaan, mitä tarjotaan.

Jos joku suuri ruokakauppaketju on tilannut Intiasta helvetin halvalla viinirypäleitä, ja Euroopasta tuoduista joutuisi maksamaan pari senttiä kilolta enemmän, niin ilmeisesti kapitaali määrää. Rypäleet tilataan Intiasta, koska ne ovat halvempia… vähän edes. Mutta, kuinka paljon nämä rypäleet ovat sitten “saastuttaneet ilmastoa” tännetulomatkalla? Missä on kauppaketjujen eettisyys? On ilmeisesti oikein, että kaikkea tavaraa tuodaan sieltä, missä saastuttamista tapahtuu eniten, kuin se, että ne jätettäisiin ostamatta. Intiassa on taatusti paljon ihmisiä, jotka olisivat olleet hyvin tyytyväisiä saadessaan viinirypäleitä napoihinsa raskaan viinirypäleplantaasissa työskentelypäivänsä päätteeksi, kuin se, että rypäleet tuodaan tänne meille Suomeen kaupan hyllyille mätänemään. “Halpa satsi”, sanoisi kauppias, mutta onko se ilmastollisesti halpaa tuoda tänne jotain täysin tarpeetonta toiselta puolelta maailmaa, jos sitä saa pikkuisen kalliimmalla kilohinnalla lähempääkin? Kuluttajia sätitään jatkuvasti siitä, mitä he ostavat. Milloin on kauppiaiden vuoro? Emmehän me voi ostaa mitään, mitä kauppojen hyllyiltä ei löydy (Virtuaalitavaralla olisi ilmeisesti kysyntää).

Se ei riitä, että kaupat myyvät epäeettistä tavaraa ihmismielen kiusaamiseksi, vaan mukaan sysätään vielä media. Media pitää huolen, ettei kukaan voi kohta ostaa yhtään mitään… ainakaan jos haluaa olla eettisesti missään hyväksytty. Uutisotsikoissa lukee “ruoka kuormittaa ilmastoa valtavasti”. Uutisoinnissa viitataan siihen, että kuluttajien kauppareissuista tulee päästöjä, jotka kuormittavat ilmastoa. Tekisi mieli nauraa kovempaa, mutta en viitsi hankkia ensimmäistä varoitusta kämpässäni asuessani. Miten voi olla, että kuluttajia moraalisoidaan siitä, millä he käyvät kaupassa? Jos nyt kauppias sattuu ostamaan tomaattinsa Espanjasta, niin millä tavoin se on ilmastoystävällisempää tuoda sieltä helvetin kaukaa tomaatit tänne Suomeen myyntiin, kuin ostaa ne tuosta paikalliselta puutarhalta viiden kilsan päästä? Ja kaikesta tästä pitää moittia kuluttajaa! Ei ole reilua, ei.

Mietinkin tässä, että pitääkö tässä saatana hankkia oma pieni kasvihuone kaikkine kikkeineen, jossa voi kasvattaa talvellakin kasviksia, vai ostaa ne tuolta kaupasta edelleen? Kumpi olisi ilmastoystävällisempää? Polkisin siihen kasvihuoneeseen sähköä vaikka helvetin dynamolla, jotteivat luontokuikkelit pääsis vittuilee sähkön haaskauksesta. Kuntopyörään liitetyt vehkeet, ja avot! Hyöty on molemminpuoleinen. Itse saan liikuntaa ja rehut saa valoa. Tällainen menetelmä olisi sitten poliitikoille ja muillekin päättäjille paras? Haluaisimpa nähdä hetken, jolloin poliitikot itse kävisivät polkupyörällä kaupassa ruokaostoksiaan tekemässä. Eiköhän siihen nakiteta aivan joku muu (joka joutuu ilmastoa työnteollaan saastuttamaan). Voidaan sitten hyvällä omalla tunnolla sanoa, että “en minäkään käy autolla kaupassa”. Kukaan ei tietenkään tajua – tai sitten tajuaa, että tyyppi on tilannut Internetistä itselleen ruokakassin oven eteen kello 15, joten ei sitä ilmastoa tarvite näennäisesti itse saastuttaa… vai onko se ruoan kotiin tilaaminen sitten ilmastonsaastuttamista? Mielestäni tässä tapauksessa on.

Missä helvetissä kulkee raja tälle kaikelle typeryydelle? Kuinkahan paljon YLE edesauttaa ilmastonmuutosta pitämällä koko yön jotain uutisikkunoitaan aktiivisena monella eri kanavalla? Eihän niitä vittu edes katso kukaan! Tuntuu aivan naurettavalta, että kuluttajia yritetään ohjailla eettisempään suuntaan, ja samalla digiboksiin ilmestyy monta uutta kanavaa, jolla pyörii “luppoaikana” jotain  helvetin tekstiviestichattiä. Olisiko kuluttajalta eettisempää sulkea koko toosa, että moinen turhuus loppuisi? Hevosenlantahan (horse shit) saastuttaa pohjavettä, eikö totta?

Jätä vastaus

Ennen kuin lähetät kommenttisi:
Captcha:n moottorina Not Captcha